Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 

Puheenjohtajan tervehdys

– Kylän kehittämistä – niin mielihyvin kuin näen siinä edistyvämme – ei puheenjohtajan ja hallituksen valinnalla vielä ylläpidetä. Siihen tarvitsemme omien kyläläisten ja kuntalaisten toimintaa ja tilaisuuksiin osallistumista toimijoina, tukijoina ja mukana olevina. Kyläyhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä on kyläläisten yhteisen tekemisen meiningin lisääminen, sekä kylän kehittäminen viihtyisämmäksi asujien ja matkailioiden kannalta. Aktiivinen kyläyhdistys on yhteyksineen hyvä työkalu tavoitteiden toteuttamisessa. Siitä olemme nähneet tyytyväisinä esimerkkejä. Toivon, että yhdessä teemme kylästämme elinvoimaisen ja viihtyisän.

Esa Vuomajoki
 
Karigasniemen kyläyhdistys ry

Kyläyhdistykselle uusi hallitus

Karigasniemen kyläyhdistykselle on valittu seuraaviksi kolmeksi vuodeksi uusi hallitus. Kylätalossa 27.7.2011 pidetty kokous toimi tänä vuonna sekä vuosi- että syyskokouksena. Keskeisinä asioina Ari Ukkolan puheenjohdolla pidetyssä tilaisuudessa olivat sääntömääräiset vuosikokousasiat sekä uusien toimi- ja luottamushenkilöiden valinnat. Viime vuoden aikana läpivietyjen toimintojen, vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen mukaan toimintavuosi 2010 toteutui menestyksellisesti ja taloudellisesti positiivisena.

 
 

Yläkuvasta puuttuva
hallituksen jäsen
Jouni Esa Nousuniemi

Keskeisenä tehtävänä kokous valitsi hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi luontovalvoja
Esa Vuomajoen. Yhdistyksen sihteerinä ja rahastonhoitajana hallituksessa jatkavat Terttu Manninen, varapuheenjohtaja-tiedottajana Antero Isola ja hallituksen jäsenenä  Riitta Härkönen. Hyvänä käytäntönä edellisen kolmivuotiskauden kokemukset uuden hallituksen toimintaan tuo mukanaan myös edellisen kauden puheenjohtajana toiminut, nyt jäseneksi valittu Jouni Esa Nousuniemi. Uutena jäsenenä hallituksessa aloittaa Reija Ukkola. Valittu hallitus koostuu tasapuolisesti kolmesta mies- ja kolmesta naisedustajasta. Lisäksi kokouksessa valittiin yhdistykselle kolme hallituksen varajäsentä sekä muiksi toimihenkilöiksi kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varajäsenet.

Yhdistyksen syyskokouksen sääntömääräisinä aiheina ovat yleensä uuden kolmivuotiskauden toimintaa varten tarvittavien työryhmien asettaminen. Kokous päätti siirtää tämän asian uudelle hallitukselle. Näin tilaisuutta voitiin jatkaa kylän ja kunnan näkymiä ja kehittämistä koskevalla keskustelutilaisuudella, johon olivat alustajiksi saapuneet Utsjoen kunnanjohtaja Matti Korkala ja elinkeinopäällikkö Eeva-Maarit Aikio.

Vuosikokousta ja keskustelutilaisuutta oli saapunut seuraamaan varsin runsaasti kyläläisiä. Tilaisuuden antina saatuja tietoja ja ajatuksia käsitellään näillä sivuilla lisää syksyn aikana. – 07.08.2011