Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 
 

Lohi televisioruudussa

Katso video!

Kylätalo Sáivussa voit katsella suoraa vedenalaista kuvaa Tenon lohista

Sukeltaja kamerakaapelia laskemassa Viime kesänä Karigasniemen lohikamerat päästiin asentamaan Inarijokeen juuri ennen juhannusta. Kamerat sijaitsivat nyt kuudetta kesää kylätalo Sáivun kohdalla ns. siltakuopassa. Järjestelmässä seurataan kahdella vedenalaisella kameralla Inarijokeen nousevia lohia. Vedenalainen videokuva johdetaan joelta kylätalon kahvion saliin, jossa tapahtumia voidaan seurata vapaasti kesäkauden aikana talon aukioloaikoina.

Sáivu-salin suuri taulutelevisio tarjoaa katsojilleen hyvät näkymät lohien liikkeistä. Inarijoen ylittävän sillan alapuolella on noin parin aarin kokoinen ja kahden metrin syvyinen kuoppa. Kamerat asennetaan kuopan Suomen puoleiselle reunalle vajaan metrin syvyyteen ja noin viiden metrin etäisyydelle toisistaan.

Kameroiden paikoillaan pysymisen varmistamiseksi niiden kiinnittämiseen käytetään yli 20 kilon painoisia teräsjalustoja. Molempiin kameroihin menevät omat koaksiaalikaapelit, joita pitkin sähkö välittyy kameralle ja kuvasignaali televisiolle. Kaapeleiden kanssa samaan nippuun on kiinnitetty lyijyköysi, jotta kaapelit pysyvät paikoillaan joenpohjassa myös mahdollisen kesätulvan sattuessa. Kovissa virtapaikoissa kaapeleita suojaavat myös niiden päälle painoksi käännetyt kivet.

Jo kesäkuun alkupäivinä vallitsevassa virtauksessa vähäisempi vedenkorkeus sallii asennustyö sujumisen yleensä tottuneesti. Kylätalossa voidaan seurata 42-tuuman taulutelevision välityksellä varsin "kirkasvetistä kuvaa sekä lohien että muidenkin kalojen liikkeistä heti asennuksen ensimmäisenä päivänä. Norjan puolelle vievä maantiesilta ilmeisesti aiheuttaa lohille jonkinlaisen esteen nousun jatkamiselle. Lohet saattavat viipyä kuvattavassa kuopassa joskus useitakin tunteja, jolloin ne ovat varsin pitkään kylätalossa vierailevien nähtävissä.

Kesäkuun alussa Inarijokeen nousee kaloja varsin runsaasti. Heinäkuun alun jälkeen lohien nousu yleensä heikkenee. Kuitenkin kaloja nähdään kaikkina päivinä aina jonkin verran. Elokuun loppupuolella ja syyskuulla ruudussa näkyvät kutupaikoilleen menevät suuremmat lohet.

Lohi TV:n katselu on kuin lohen pyyntiä. Joka jaksaa seurata televisiota, saattaa kokea suurenkin elämyksen. Onnekkaimmat tulevat vain käymään ja saattavat heti osua oikeaan aikaan näkemään kalojen liikkeitä, kun taas osa kävijöistä ei saata nähdä kaloja lainkaan. Heiltäkään ei ole kuitenkaan moitteita saatu, vaan myönteistä palautetta hyvästä ideasta. Tieto kylätalon lohi-televisiosta on kulkenut myös ulkomaisille matkailijoille. Heidän on ollut vaikea uskoa, että on edes mahdollista, että tässä joessa on näin suuria kaloja.

Tämä tosi-TV on kiinnostanut matkailijoita, mediaa sekä paikallistakin väkeä suuressa määrin. Laitteet ideaan saatiin aikanaan EU-osarahoitteisen Kylätalo Sáivu -hankkeen yhteydessä. Niiden hankinnassa ja käyttöönotossa kyläyhdistys on saanut toimintaa aloitettaessa teknistä apua Utsjoen Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen työntekijöiltä. Alkujaan 1600 euron hankinta on tuottanut mielenkiintoista ja kiitettyä lisäarvoa kylätalon toiminnalle. Television välityksellä on saatu myös tarvittavaa tietoa lohien ja muidenkin kalojen liikkeistä aina syyskuun lopulle saakka, jolloin kamerat nostetaan pois vedestä ennen joen jäätymistä.