
Erämiesten perinteinen metsästystrapkisa pidettiin Mustakosken haulikkoradalla tiistai-iltana 30.8.2011. Voitto ratkaistiin kahdeksan miehen kesken jokaisen ampuessa 100 laukausta. Voittajaksi ampui Vesa Huhtala tuloksella 82 kiekkoa. Viime vuoden voittaja Ismo Manninen jäi nyt toiseksi 80 osumallaan. Kolmanneksi tuli Ari Ukkola 72 kiekolla.
Metsästystrap on Suomen metsästäjäliiton haulikkolaji. Kiekot lähtevät 10 metriä ampumalavan edestä ja lentävät ampujista poispäin niin, että niiden lähtökulma sivuille vaihtelee eikä ampuja tiedä kiekon lentorataa etukäteen. Kun kiekko lähtee ampujan antamasta kutsusta, aseen on oltava vielä alhaalla lonkassa kiinni ja sen saa nostaa poskelle vasta, kun kiekko on näkyvissä. Lavalla on viisi rinnakkaista ampumapaikkaa, joista kuvaan mahtui vain neljä. Kilpailijat anpuvat kultakin ampumapaikalta viisi kiekkoa ja vaihtavat paikkaa, jolloin yhdellä kierroksella kukin ampuu yhteensä 25 kiekkoa.
Metsästystrap on oivallinen harjoituslaji kanalintujen metsästäjille. Kiekot lähtevät ampujan edestä ja poispäin aivan kuin maasta karkoava kanalintu. Metsästystrap-ammunnan harrastaminen ei myöskään vaadi erikoisasetta. Se onnistuu normaalilla metsästyshaulikolla. Aseeksi käy myös yksipiippuinen haulikko, itselataava haulikko tai pumppuhaulikko.
Käyty kilpailu liittyy kiinteästi Karigasniemen Erämiesten vuosittaiseen toimintaan, jossa tärkeänä olsana on mukana koulutukselliset näkökohdat. Yhdistyksen ampumaradalla on järjestetty myös eri seurojen ja yhdistysten välisiä leirejä ja tilaisuuksia. Toiminta on ollut menestyksellistä.
Erämiesten toiveena on saada lisää osallistujia harrastuksen
pariin. Esimerkiksi metsästystrap ei ole kovin kallis
harrastus. Metsästäjille se on enen kaikkea tärkeä harjoitusmuoto
ettei ampumista harjoitella eläviin maaleihin, vaan ensin käydään
radalla hankkimassa kokemusta.
– Tälläkin kertaa kilpailussa saatiin Karigasniemeen
"kolmoisvoitto".