Karigasniemessä ja lähialueilla erämaineen on
asuttu ja toimittu monin tavoin menneinä ja nykyisinä
vuosikymmeninä. Aina täällä on tapahtunut jotain
sellaista, mitä saatetaan yhä muistella
uudelleen keskusteluissa ja
kirjoituksissa. Kyläyhdistyksen sivuston yhtenä tehtävänä
toivomme olevan mahdollisuuden saada säilyttää monia antoisia
ja viihdyttäviä tarinoita sekä
sivustolla vierailijoina käyvien että
nykyisten karigasniemeläisten luettaviksi. Tähän mennessä
tällä sivuilla ovat alempana esitelty ja linkeistä luettavissa
seuravat tarinat:
● Jussi Högber –
Kulkuri-Jussi
● Otto Wäss – Draama
Odyssee Finland
● Odotettava seuraava tarina
Selaa valikkoa ja viihdy hetki tähän mennessä jo löytyneiden tarinoiden parissa!
Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvässä Rantalakeus-nimisessä lehdessä
oli kymmenisen vuotta sitten pieni lokakuinen artikkeli. Artikkelin
alku kuului näin:
"Viime viikolla sattui Lumijoella merkkitapaus. Moni näki
pienen harmaapäisen ukon kävelevän tiellä. Tuolla kulkijalla oli
päällään sininen työhaalari, pässään hatunreuhka ja jalassaan
nahkasaappaat. Selässä keikkui pieni reppu. Kuka hän oli? Hän oli
kuuluisa maailman kiertäjä Jussi Högberg."
Pian
tuon artikkelin ilmestymisen jälkeen tuli suruviesti. Kulkuri–J
ussina paremmin tunnettu
Jussi Högberg
oli kuollut 16.10.1999 kulkumatkallaan Keski-Suomen
Uuraisissa.
Koska
Utsjoki ja erityisesti Karigasniemi olivat Kulkuri–Jussille, tuolle
maamme ehkä viimeisimmälle ammattikulkurille keskeisimpiä
paikkoja, seuraavassa kerrotaan Lapin Kansan julkaiseman
muistokirjoituksen muodossa tämän, vielä monen Tenon varren
vanhemman asukkaan kohtaaman ja muistaman miehen tarina.
Lue kirjoitus:
Kulkuri–Jussin, Jussi Högbergin
muistolle
.
|
|
Heti kylätalomme toiminnan ensimmäisinä päivinä, saimme
vastaanottaa paksuhkon kirjeen. Kirjeen sisältä paljastui useita
nippuja valokuvia sekä alkuperäinen saksankielinen että suomeksi
käännetty kirje saksalaisen sotilaan
Otto Wässin
kokemista sota-aikaista tapahtumista.
Valokuvat on meille edelleen lähettänyt ja tekstin kääntänyt
helsinkiläinen
Simo Lääperi
. Hän oli asunut Saksassa vuodesta 1970 vuoden 2006 syksyyn.
Siellä hän osallistui aktiivisesti mm. saksalaissuomalaisen
ystävyysseuran toimintaan ja tutustui siinä yhteydessä kuvat
pihistäneeseen herra Wässiin.
"Otto Wäss oli puhunut minulle teoistaan jo joskus
aikaisemminkin, mutta kun meidän muuttomme Suomeen tuli keväällä
2006 ajankohtaiseksi ja vietimme erilaisia lähtöjuhlia, hän kertoi
tosiaan haluavansa palauttaa valokuvia ja pyysi siihen minun
apuani. Sain vihdoinkin marraskuussa 2006 häneltä oheisen
materiaalin ja kirjeen", kirjoittaa Simo Lääperi
saatekirjeessään.
Ohessa on saksankielestä käännetty Otto Wässin kertomus
kokonaisuudessaan sekä suomeksi että saksaksi. Suomennos on
tehty eräiltä osiltaan kertojan omien sanontojen vuoksi noin
suurin piirtein, koska kirje sisältää merkintöjä Otto Wässin
sodasta säästyneestä päiväkirjavihkosesta. Käännöksessä on
kuitenkin pyritty siihen, että asioiden sisältö ei ole muuttunut.
Kirjeen tekstissä oleva otsikko ja väliotsikot ovat web-toimittajan
tekemiä.
Lue kirjoitus:
Kirje tuntemattomille
karigasniemeläisille.
Lese das originäre Brief auf deutsch:
Brief an Familie Lääperi und weitere Betailigte.