Yhdessä järjestettävät tapahtumat muodostavat perinteisen osan kyläyhdistysen vuosiohjelmasta

Vuosittain toistuvien erilaisten tapahtumien järjestäminen muodostaa osan kyläyhdistyksen tärkeimmistä toiminnoista. Jo kylätalon pyörittämisen luulisi imevän väestöltään pienen kylän voimavarat. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut Karigasniemessä, jossa saamelaisten kansallispäivän tilaisuuden ja koululaisen joulujuhlan järjestämien ovat yksi tärkeä osa kylän tapahtumien perinnettä. Lisäksi tulevat poronhoitoon liittyvät yhteiset kokoontumiset, pilkkikisat, kirpputorit ja asukkaiden moniin omiin aiheisiin liittyvien juhlien järjestämien.

Liikuntahalli tarvitaan

Kylästä puuttuu sisätila, johon edellä mainittuihin tilaisuuksiin vuosittain kokoontuvat kyläläiset ja ympäristön kylistä saapuvat vieraat mahtuisivat. Talvella, helmikuun 6. päivänä vietettävää saamelaisten kansallispäivän juhlaa on jouduttu viettämään ulkona, useasti lähes -30 asteen pakkasessa.

Kyläyhdistys on toiminut aktiivisesti aloitteentekijänä oman kunnan suuntaan liikuntatilahankkeessa. Esimerkiksi kylän ikäihmisten liikuntatunnit onnistuvat vain yhteisesti sovittujen kimppakuljetusten varassa, 26 kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevan pienen Outakosken koulun luokassa.


 
 
 
 
Lapin liitto, Lapin lääni, Vipuvoimaa EU:lta, Euroopan aluekehitysrahasto